Joko elämäsi on tasapainossa?

Haluaisin että minulla olisi palaset kohdallaan ja koko paketti kasassa.

Haluaisin, että kaikki elämäni osa-alueet olisivat kunnossa ja voisin tuntea olevani onnellinen.

Saan kyllä homman toimimaan, mutta vain hetkeksi. Yllättäen tapahtuukin jotain ja sitten romahdan.

Tasapainon tavoittelu on kaunis ja laajasti markkinoitu ajatus, mutta logoterapian näkemyksen mukaan kovin riskialtis tapa elää. Mitä tapahtuu silloin, jos paketti ei näytäkään kauniilta vaan siinä on kolhuja kyljessä ja rusetti on repeillyt? Mitä sitten tulisi tavoitella jos ei hyviä asioita: mielen tasapainoa, terveyttä, menestystä, onnellisuutta, elämyksiä ?

Balanssiin pyrkiminen on mielen, psyykkisen ulottuvuutemme, tunnetavoite: näemme paljon vaivaa pyrkimällä tilaan, jossa kaikki olisi valmista – vakaata ja tyyntä. Olisimme onnellisia, terveitä, hyväkuntoisia ja suosittuja. Olisi rahaa, kiltit lapset ja upea puoliso. Pomokin kiittelisi. Tunnemme silloin voimakasta mielihyvää, kun meillä on tarvitsemamme ja kaikki sujuu kuin siellä kuulussa Koskisaaressa (Strömsö). Ja ohikiitävän hetken ihmisen elämässä näin voi ollakin.

Mutta sitten elämä kuitenkin aika ajoin tapahtuu ja vakaus järkkyy. Saatamme sairastua, menettää työmme, toimeentulomme tai tärkeät ihmissuhteemme. Tasapaino tuntuu tosiaan kadonneen ja elämän mielekkyys hukassa. Tuntuu ahdistavalta ja masentavalta kun toiveet eivät tunnu täyttyvän.

Koska olemme ihmisiä, kolmiulotteisia (fyysinen, psyykkinen, henkinen), meissä on tunteita ja ne eivät ole pysyviä. Tunteet tuntuvat kehossa, joten fyysinen olemuksemmekin on niihin sidottu. Mieli sairastuttaa kehon ja sairas keho synkistää mielen. Niinpä tasapainon etsiminen seisoen keikkuvalla alustalla- kehon ja mielen, fyysisen ja psyykkisen välisessä kehässä – on mahdotonta. Yritämme sitä silti. ”Melkein” ja ”ihan pian” saavutettavissa oleva tavoitteemme vaatii vielä vähän lisää suorittamista, vaatimuksia ja itseruoskintaa.

Kehää kiertäessämme emme ehdi huomata tarkoitustamme itsemme ulkopuolella. Pahimmillaan tuo ympyrä todella sairastuttaa meidät ja lähellämme olevat. Uppoudumme mihin vain: syömiseen, liikkumiseen, työn tekemiseen, johtamiseen, elämän välttelyyn. Elämän keskipisteeksi voi muodostua tunteemme, oireemme, saamamme kohtelu, nautintomme, uskonnollisuutemme.

Identifioidumme diagnooseihimme tai riippuvuuksiimme, ympäristön, menneisyyden ja tulevaisuuden sekä nykyhetken uhreiksi. Selviämme vain anteeksiantamattomuuden, kontrolloinnin ja rajattoman käytöksen avulla. Olemme tällöin logoterapian termein hyperreflektiossa, itsekeskeisessä ylianalysoinnin tilassa, johon syitä ja syötteitä elämästämme löytyy niin kauan kun jaksamme niistä ammentaa.

Logoterapeuttinen ajattelu kutsuu sen sijaan tavoittelemaan tarkoitusta, henkisen ulottuuden päämäärää. Henkinen ulottuvuus ei tavoittele tasapainotilaa tai kylläisyyttä, kuten psyykkinen. Sen sijaan nykytilan ja tulevan välillä on arvojen synnyttämä herkullinen jännite, joka vetää puoleensa täyttämään tehtävää itsen ulkopuolelta. Tämä jännite on oleellinen osa ihmisenä olemista, ei jotain josta pitäisi päästä eroon tai stabiloida vakaaksi.

Lääkkeeksi hyperreflektioon logofilosofia tarjoaa tarkoituksesi toteuttamista. Elämä tapahtuu ympärilläsi. Paradoksaalisesti olet eniten oma itsesi silloin kun unohdat itsesi. Elämä on tällöin kypsymistä, kasvu-orientoitunutta ja tarkoituksellista joka hetki. Kriisissäkin on mahdollisuus tarkistaa suunta ja valita asennoituminen.

Oman elämän toimijuus syntyy sillä hetkellä kun tartumme vastuuseen ja tarkoitukseemme. Samalla meihin asettuu henkinen vapaus toimia tarkoituksen täyttämiseksi. Tämä vapauden oivaltamisen ja kirkastuneiden arvojen luoma levollisuus ja rauha ei ole tunnetasoista tai olosuhderiippuvaista. Se ei ole vapautta jostakin vaan vapautta johonkin.

Enää ei tarvitse yrittää seistä keikkuvalla alustalla.

Minkä päällä sinä seisot?

Ruut